Luovuus on aliarvostettua
On olemassa äärimmäisen kiinnostava teoria koulumenestyksen vaikutuksesta tulevaisuuden menestykseen työelämässä. Moni ajattelee edelleen, että koulutus ja varsinkin yliopisto on tie, jonka päästä rahat löytyvät. Jos superrikkaita katsotaan, oletus on täysin väärä. Miljooniin ei pääse kouluttautumalla tai pääsee, mutta ei elämällä koululle. Monesti urheilupiireissä huolitaan keskittymisestä vain yhteen lajiin. Koulussa pitäisi muistaa aivan sama asia. Yhteen lajiin tai yhteen harjoitteeseen, eli tässä kohtaa kouluun keskittyminen voi tuoda elinikäisen rasitusvamman, eli koulusta luovuuden uhrauksen kyseenalaistamattoman tiedon alttarille. Luovuus kasvaa tiedon kasvaessa, mutta jos ainoa mihin keskitytään, on tieto, voi olla varma luovuuden unohtumisesta.
Ei se luovuus haittaa koulussakaan, en ole ikinä oppinut tottelemaan sääntöjä tai pänttäämään koulukirjoja ulkoa, mutta ei se todistuksessa ole enää näkynyt. Yläaste meni miten meni, koska ei ollut mitään syytä hoitaa koulua yhtään paremmin ja joskus saan kuulla siitä, miten hukkasin lahjani. En kuitenkaan ole missään vaiheessa katunut vähäistä panostusta edes lukiossa, kun jo yläasteella käsiteltyjä asioita on tullut vastaan. En ole unohtanut asioita, koska en silloinkaan niitä opetellut. Kidutan itseäni kokeissa ja ainoa mitä minulla on tarjota, on luovuus ja itsevarmuus. Ei se mitään ääretöntä älykkyyttä tai lahjakkuutta ole, että pärjään koulussa tehden hommani monesti täysin vasemmalla kädellä aineissa, jotka eivät ole tärkeitä jatko-opintojeni kannalta. Uskon jokaisen pystyvän siihen. Kaltaisiani arvioidaan kuitenkin täysin väärin. En minäkään ainoastaan nuku tai sulje silmiäni tiedolta. Päinvastoin.
Luovuus rakennetaan itse. Äidinmaidosta saat vain alkeet, et mitään suoraa tietä Wall Streetin miljonäärikerhoon. Eikä se edes johda sinne. Ainakaan toivottavasti. Luovuutta rakentaessa pitää ottaa rakennustarvikkeita kaikkialta, mistä niitä löytää. Et voi tulla luovaksi mietiskelemällä vain itseksesi jossain sängynpohjalla. Se sängynpohja on oikeastaan aika tärkeä osa lopulta, mutta se on taas urheiluun verraten se paikka, jossa kehitys lopulta tapahtuu. Tieto on tärkeää, mutta tavoitellakseen pelkästään koulumenestystä, kyseenalaistamisen ja pohtimisen voi jättää aivan uskomattoman vähälle. Tässä kohtaa tapahtuukin suurin väärinymmärrys, jos luovuus ja jokaisen osa-alueen koulumenestys eivät kohtaa. En siis väitä, että luovuus tekisi koulumenestyksestä mahdotonta tai muuta vastaavaa idioottimaista. Luova ihminen kuitenkin kyseenalaistaa tietonsa ja pohtii sitä, silläkin riskillä, että se olisi haitaksi koulussa. Liika pohtiminen voi johtaa koulussa ”tehottomuuteen”, kun kaikki ei jääkään päähän sen yhden päivän ajaksi, kun tietoa tarvitaan. Luovuus on siis oikeastaan vain hieman erilainen tie selvitä elämästä, eikä tapa pakoilla vastuuta. Sitä me kaikki kuitenkin teemme jossain määrin riippumatta siitä, millaisia olemme.
Miksi sitten pyrkiä luovuuteen ja avoimempaan ajatteluun? Ei oikeastaan ole yhtä vastausta. Lääketieteelliseen hakiessa luovuus on monilla hieman pakko unohtaa tai jos haluaa elämänsä olevan vakaata, en suosittele muuttamaan mitään liian radikaalisti. Onnellisuus ja oikeassa oleminen eivät kulje aina käsi kädessä ja olen sitä mieltä nyt ilman mitään tutkimuksia takanani, että unohtamalla liian ajattelemisen ja menemällä töihin jollekin
2 / 3
muulle, löydät onnellisuuden todennäköisemmin, kuin kieriskelemällä eksistentialistisissa kysymyksissä aamuun asti. Yksinkertaisuus on suurin valhe, joka meille on opetettu koulussa, mutta suosittelen uskomaan sen. Jos kuitenkin välttämättä haluaa astua silmät sidottuna polulle etsimään toisenlaista vastausta, voit todellakin löytää jotakin muuta. Totuutta et välttämättä löydä, se olisi pelottavaa, mutta lähelle voidaan päästä ja pidän itse enemmän tästä tiestä, vaikka joskus sitä miettii, mitä kaikkea esimerkiksi politiikassa olemisella saavuttaa, kun en tähän maahan kuitenkaan jää, poliitikon ura ei kiinnosta ja kyllä sitä vihaakin tulee.
On kuitenkin oma ja täysin tietoinen valinta yrittää mieluummin kehittää omaa ajattelua erilaisilla tavoilla, kuin että hyväksyisin muiden muodostaman kuvan maailmasta sellaisenaan.
Joku, joka ei tunne sitä, mitä todella ajattelen kaiken takana, voisi pitää ehkä jostain näkökulmasta itsekeskeistä tapaani ajatella maailmasta ylimielisenä ja en oikeastaan tavallaan edes halua kieltää sitä. Ei sillä termillä ole mitään väliä, jos joku ei ajatusmaailmaani halua ymmärtää. En usko olevani ylimielinen, mutta näen hyvin selvästi, miksi jotkut niin ajattelevat. Tavoitteenani ei kuitenkaan ole miellyttää kaikkia ja varsinkin kun omaan mielipiteitä lähes kaikkiin asioihin ja puhun niistä usein liikoja sensuroimatta. En todellakaan ole saavuttamassa tällä menolla mitään helppoa ja kivaa tietä elämään ja joskus mietin pitkään esimerkiksi kulttuuria, jossa elin lapsuuteni. Olen lestadiolaisperheestä ja olen nähnyt läheltä, millaisen turvan usko voi luoda elämän ollessa liian raakaa. Uskokaan ei vie luovuutta tai avointa ajattelua, mutta monille se on pakokeino maailman pahuudelta. Ei se ole mitenkään väärin, sehän on hienoa, mutta en itse pysty elämään etsimättä totuutta ja miettimättä kaikkia vaikeimpiakin asioita.
Uskon yhden syyn valinnalleni olevan päällekkäiset keskittymishäiriöt ja niiden kanssa taiteilu. Se on koitunut lopulta asiaksi, josta olen oikeastaan erittäin ylpeä. En häpeä sanoessani omaavani ”keskittymishäiriöitä”, sillä vaikka termillä on hyvin huono kaiku, ei kyseessä ole mikään huono asia. Keskittymishäiriöt ovat äärimmäisen vaikeasti hiottava timantti, omalla kohdallani jos timantista puhutaan, ollaan lähempänä tilaa, jossa hiili on vasta muuttumassa johonkin muuhun muotoon, mutta kyllä jotain tapahtuu. Ala-asteella olin vain ehkä hieman keskivertoa lahjakkaampi matematiikassa ja kai jotenkin siinä pärjättiin, mutta luin kaiken mitä eteen tuli, enkä nyt tarkoita paria sarjakuvaa. Sarjakuvat tietenkin luettiin puhki, mutta samalla luettiin vahingossa isosiskojen rakkausromaanit, loputtomasti fantasiaa, hupsista aikuisten osastolta tarttui mukaan jotakin pelottavaa (ei niistä sen enempää), Shakespearen koko tuotanto, koska se vain sattui osumaan käteen. Lista on loputon ja siinä rakennettiin pohja kaikelle. Kirjat ovat jääneet viime vuosina valitettavan vähälle, mutta se on tyypillistä minulle. Johonkin asiaan keskitetään kaikki, mitä löytyy välittämättä muusta. Joku sanoisi, että se on keskittymishäiriöiden syy, minä sanon, että se on niiden ansiota.
Lopulta kuitenkin olen tiedostamatta kaiken keskellä aina pitänyt ainakin yhden asian. Ajattelu, luovuus, oman tien kulkeminen. ”Ihan sama mitä muut ajattelee, mä teen tän omalla tavallani.” En tiedä, milloin olen tehnyt valinnan pyrkiä vain kehittämään luovuutta ja pärjäämään sen avulla. Ehkä en ole edes tehnyt sitä ikinä. Se on muodostunut itsestäänselvyydeksi. En osaa muuta. Onneksi on kuitenkin ihmisiä ja varsinkin tärkeäksi on
3 / 3
muodostunut, että muutamat opettajat ovat ymmärtäneet, ettei kaikkien tarvitse mahtua samaan tylsään muottiin. Se ei tarkoita, että olettaisin keneltäkään jotain erityisoikeuksia, vaikka se on tulkittu niinkin. Se tarkoittaa, että en tarvitse erityistä tuomitsemista siitä, etten ehkä osaa aina olla se, joka hallitsee aikataulut ja jokaisen termin merkityksen. Olen epätasainen yöeläin, jolta voi odottaa oikeastaan ihan mitä tahansa. Täyttä floppia kokonaisessa kurssissa tai ääretöntä keskittymistä ja lähes täydellistä dominointia samaan aikaan, vaikka kaikissa aineissa jakson aikana. Elämässä muutenkin en ole oppinut olemaan täysin tasapainoinen tapaus, mutta en oikeastaan näe mitään syytä tavoitella tasapainoa. En usko saavuttavani mitään, jos rupean ”normaaliksi” tai tasapainoiseksi.
Enkä ole mikään yksittäistapaus. Kyllä me kaikki erilaisia olemme, mutta emme kaikessa ja osa maailman ihmisistä on aina ja tulee toivottavasti aina valitsemaan omaperäisiä reittejä oman maailmankuvansa rakentamiseen. Ei ole ylimielistä tai väärin keskittyä kehittämään omaa ajatteluaan. En usko, että meillä olisi edes valtiotamme, jos kaikki oltaisiin aiemminkaan tungettu väkisin samasta muotista. Onhan sitä varmasti yritetty esimerkiksi marsalkka Mannerheimin kohdalla, mutta siinä taidettiin epäonnistua aika pahastikin. Ajattelu omilla aivoilla voi joidenkin mielestä edelleen tuntua jotenkin hyväksymättömältä, mutta toivottavasti tämä ryhmä pienenisi pikkuhiljaa. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia tässäkin kukkakedossa, vaikka se joku hieman erikoisempi kaveri sieltä miettisi, onko kukkaketo oikeasti ainoa paikka kasvaa. Eivätkö muut kukat saakin siitä lisää tilaa juurilleen, jos erikoisempi kaveri löytää jostain muunlaisen maailman? Muistetaan kuitenkin kastella sitä erikoisempaakin kaveria. Siitä voi kasvaa aika kaunis kukka.
On olemassa äärimmäisen kiinnostava teoria koulumenestyksen vaikutuksesta tulevaisuuden menestykseen työelämässä. Moni ajattelee edelleen, että koulutus ja varsinkin yliopisto on tie, jonka päästä rahat löytyvät. Jos superrikkaita katsotaan, oletus on täysin väärä. Miljooniin ei pääse kouluttautumalla tai pääsee, mutta ei elämällä koululle. Monesti urheilupiireissä huolitaan keskittymisestä vain yhteen lajiin. Koulussa pitäisi muistaa aivan sama asia. Yhteen lajiin tai yhteen harjoitteeseen, eli tässä kohtaa kouluun keskittyminen voi tuoda elinikäisen rasitusvamman, eli koulusta luovuuden uhrauksen kyseenalaistamattoman tiedon alttarille. Luovuus kasvaa tiedon kasvaessa, mutta jos ainoa mihin keskitytään, on tieto, voi olla varma luovuuden unohtumisesta.
Ei se luovuus haittaa koulussakaan, en ole ikinä oppinut tottelemaan sääntöjä tai pänttäämään koulukirjoja ulkoa, mutta ei se todistuksessa ole enää näkynyt. Yläaste meni miten meni, koska ei ollut mitään syytä hoitaa koulua yhtään paremmin ja joskus saan kuulla siitä, miten hukkasin lahjani. En kuitenkaan ole missään vaiheessa katunut vähäistä panostusta edes lukiossa, kun jo yläasteella käsiteltyjä asioita on tullut vastaan. En ole unohtanut asioita, koska en silloinkaan niitä opetellut. Kidutan itseäni kokeissa ja ainoa mitä minulla on tarjota, on luovuus ja itsevarmuus. Ei se mitään ääretöntä älykkyyttä tai lahjakkuutta ole, että pärjään koulussa tehden hommani monesti täysin vasemmalla kädellä aineissa, jotka eivät ole tärkeitä jatko-opintojeni kannalta. Uskon jokaisen pystyvän siihen. Kaltaisiani arvioidaan kuitenkin täysin väärin. En minäkään ainoastaan nuku tai sulje silmiäni tiedolta. Päinvastoin.
Luovuus rakennetaan itse. Äidinmaidosta saat vain alkeet, et mitään suoraa tietä Wall Streetin miljonäärikerhoon. Eikä se edes johda sinne. Ainakaan toivottavasti. Luovuutta rakentaessa pitää ottaa rakennustarvikkeita kaikkialta, mistä niitä löytää. Et voi tulla luovaksi mietiskelemällä vain itseksesi jossain sängynpohjalla. Se sängynpohja on oikeastaan aika tärkeä osa lopulta, mutta se on taas urheiluun verraten se paikka, jossa kehitys lopulta tapahtuu. Tieto on tärkeää, mutta tavoitellakseen pelkästään koulumenestystä, kyseenalaistamisen ja pohtimisen voi jättää aivan uskomattoman vähälle. Tässä kohtaa tapahtuukin suurin väärinymmärrys, jos luovuus ja jokaisen osa-alueen koulumenestys eivät kohtaa. En siis väitä, että luovuus tekisi koulumenestyksestä mahdotonta tai muuta vastaavaa idioottimaista. Luova ihminen kuitenkin kyseenalaistaa tietonsa ja pohtii sitä, silläkin riskillä, että se olisi haitaksi koulussa. Liika pohtiminen voi johtaa koulussa ”tehottomuuteen”, kun kaikki ei jääkään päähän sen yhden päivän ajaksi, kun tietoa tarvitaan. Luovuus on siis oikeastaan vain hieman erilainen tie selvitä elämästä, eikä tapa pakoilla vastuuta. Sitä me kaikki kuitenkin teemme jossain määrin riippumatta siitä, millaisia olemme.
Miksi sitten pyrkiä luovuuteen ja avoimempaan ajatteluun? Ei oikeastaan ole yhtä vastausta. Lääketieteelliseen hakiessa luovuus on monilla hieman pakko unohtaa tai jos haluaa elämänsä olevan vakaata, en suosittele muuttamaan mitään liian radikaalisti. Onnellisuus ja oikeassa oleminen eivät kulje aina käsi kädessä ja olen sitä mieltä nyt ilman mitään tutkimuksia takanani, että unohtamalla liian ajattelemisen ja menemällä töihin jollekin
2 / 3
muulle, löydät onnellisuuden todennäköisemmin, kuin kieriskelemällä eksistentialistisissa kysymyksissä aamuun asti. Yksinkertaisuus on suurin valhe, joka meille on opetettu koulussa, mutta suosittelen uskomaan sen. Jos kuitenkin välttämättä haluaa astua silmät sidottuna polulle etsimään toisenlaista vastausta, voit todellakin löytää jotakin muuta. Totuutta et välttämättä löydä, se olisi pelottavaa, mutta lähelle voidaan päästä ja pidän itse enemmän tästä tiestä, vaikka joskus sitä miettii, mitä kaikkea esimerkiksi politiikassa olemisella saavuttaa, kun en tähän maahan kuitenkaan jää, poliitikon ura ei kiinnosta ja kyllä sitä vihaakin tulee.
On kuitenkin oma ja täysin tietoinen valinta yrittää mieluummin kehittää omaa ajattelua erilaisilla tavoilla, kuin että hyväksyisin muiden muodostaman kuvan maailmasta sellaisenaan.
Joku, joka ei tunne sitä, mitä todella ajattelen kaiken takana, voisi pitää ehkä jostain näkökulmasta itsekeskeistä tapaani ajatella maailmasta ylimielisenä ja en oikeastaan tavallaan edes halua kieltää sitä. Ei sillä termillä ole mitään väliä, jos joku ei ajatusmaailmaani halua ymmärtää. En usko olevani ylimielinen, mutta näen hyvin selvästi, miksi jotkut niin ajattelevat. Tavoitteenani ei kuitenkaan ole miellyttää kaikkia ja varsinkin kun omaan mielipiteitä lähes kaikkiin asioihin ja puhun niistä usein liikoja sensuroimatta. En todellakaan ole saavuttamassa tällä menolla mitään helppoa ja kivaa tietä elämään ja joskus mietin pitkään esimerkiksi kulttuuria, jossa elin lapsuuteni. Olen lestadiolaisperheestä ja olen nähnyt läheltä, millaisen turvan usko voi luoda elämän ollessa liian raakaa. Uskokaan ei vie luovuutta tai avointa ajattelua, mutta monille se on pakokeino maailman pahuudelta. Ei se ole mitenkään väärin, sehän on hienoa, mutta en itse pysty elämään etsimättä totuutta ja miettimättä kaikkia vaikeimpiakin asioita.
Uskon yhden syyn valinnalleni olevan päällekkäiset keskittymishäiriöt ja niiden kanssa taiteilu. Se on koitunut lopulta asiaksi, josta olen oikeastaan erittäin ylpeä. En häpeä sanoessani omaavani ”keskittymishäiriöitä”, sillä vaikka termillä on hyvin huono kaiku, ei kyseessä ole mikään huono asia. Keskittymishäiriöt ovat äärimmäisen vaikeasti hiottava timantti, omalla kohdallani jos timantista puhutaan, ollaan lähempänä tilaa, jossa hiili on vasta muuttumassa johonkin muuhun muotoon, mutta kyllä jotain tapahtuu. Ala-asteella olin vain ehkä hieman keskivertoa lahjakkaampi matematiikassa ja kai jotenkin siinä pärjättiin, mutta luin kaiken mitä eteen tuli, enkä nyt tarkoita paria sarjakuvaa. Sarjakuvat tietenkin luettiin puhki, mutta samalla luettiin vahingossa isosiskojen rakkausromaanit, loputtomasti fantasiaa, hupsista aikuisten osastolta tarttui mukaan jotakin pelottavaa (ei niistä sen enempää), Shakespearen koko tuotanto, koska se vain sattui osumaan käteen. Lista on loputon ja siinä rakennettiin pohja kaikelle. Kirjat ovat jääneet viime vuosina valitettavan vähälle, mutta se on tyypillistä minulle. Johonkin asiaan keskitetään kaikki, mitä löytyy välittämättä muusta. Joku sanoisi, että se on keskittymishäiriöiden syy, minä sanon, että se on niiden ansiota.
Lopulta kuitenkin olen tiedostamatta kaiken keskellä aina pitänyt ainakin yhden asian. Ajattelu, luovuus, oman tien kulkeminen. ”Ihan sama mitä muut ajattelee, mä teen tän omalla tavallani.” En tiedä, milloin olen tehnyt valinnan pyrkiä vain kehittämään luovuutta ja pärjäämään sen avulla. Ehkä en ole edes tehnyt sitä ikinä. Se on muodostunut itsestäänselvyydeksi. En osaa muuta. Onneksi on kuitenkin ihmisiä ja varsinkin tärkeäksi on
3 / 3
muodostunut, että muutamat opettajat ovat ymmärtäneet, ettei kaikkien tarvitse mahtua samaan tylsään muottiin. Se ei tarkoita, että olettaisin keneltäkään jotain erityisoikeuksia, vaikka se on tulkittu niinkin. Se tarkoittaa, että en tarvitse erityistä tuomitsemista siitä, etten ehkä osaa aina olla se, joka hallitsee aikataulut ja jokaisen termin merkityksen. Olen epätasainen yöeläin, jolta voi odottaa oikeastaan ihan mitä tahansa. Täyttä floppia kokonaisessa kurssissa tai ääretöntä keskittymistä ja lähes täydellistä dominointia samaan aikaan, vaikka kaikissa aineissa jakson aikana. Elämässä muutenkin en ole oppinut olemaan täysin tasapainoinen tapaus, mutta en oikeastaan näe mitään syytä tavoitella tasapainoa. En usko saavuttavani mitään, jos rupean ”normaaliksi” tai tasapainoiseksi.
Enkä ole mikään yksittäistapaus. Kyllä me kaikki erilaisia olemme, mutta emme kaikessa ja osa maailman ihmisistä on aina ja tulee toivottavasti aina valitsemaan omaperäisiä reittejä oman maailmankuvansa rakentamiseen. Ei ole ylimielistä tai väärin keskittyä kehittämään omaa ajatteluaan. En usko, että meillä olisi edes valtiotamme, jos kaikki oltaisiin aiemminkaan tungettu väkisin samasta muotista. Onhan sitä varmasti yritetty esimerkiksi marsalkka Mannerheimin kohdalla, mutta siinä taidettiin epäonnistua aika pahastikin. Ajattelu omilla aivoilla voi joidenkin mielestä edelleen tuntua jotenkin hyväksymättömältä, mutta toivottavasti tämä ryhmä pienenisi pikkuhiljaa. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia tässäkin kukkakedossa, vaikka se joku hieman erikoisempi kaveri sieltä miettisi, onko kukkaketo oikeasti ainoa paikka kasvaa. Eivätkö muut kukat saakin siitä lisää tilaa juurilleen, jos erikoisempi kaveri löytää jostain muunlaisen maailman? Muistetaan kuitenkin kastella sitä erikoisempaakin kaveria. Siitä voi kasvaa aika kaunis kukka.
Kommentit
Lähetä kommentti